Laadukkaasti ennakoiden turvallisemman työympäristön puolesta

Ennakoivan havaintokampanjan tulokset valmistuivat elokuun lopulla, ja kampanja osoittautui erittäin onnistuneeksi. Kampanja-aikana 1.5.–31.7.2024 tavoitteena oli tehdä vähintään kolme ennakoivaa ja laadukasta työturvallisuushavaintoa. Tavoite ylitettiin moninkertaisesti, sillä työturvallisuushavaintoja kertyi yhteensä 92 kappaletta ja näistä kertyi lukuisia konkreettisia korjaavia toimenpiteitä.

Kampanjan aikana 30 eri työntekijää teki yhteensä 61 havaintoa, mikä osoittaa laajaa osallistumista ja sitoutumista ennakoivaan toimintaan. Toimihenkilöiden osuus oli myös merkittävä, sillä 10 eri toimihenkilöä teki yhteensä 31 havaintoa.

Havainnot olivat laadukkaita, ja ne kattoivat laajan kirjon turvallisuuteen sekä tehokkuuteen liittyviä aiheita. Havaintojen perusteella saatiin tehtyä useita parannuksia työympäristöön, mikä osoittaa kampanjan konkreettiset hyödyt.

Palkittuja oli yhteensä 9 eri työntekijää ja 7 eri toimihenkilöä. Palkitut saivat Adolf Lahden hupparin, jossa on “Safe way is our way” – logo. Palkitut työntekijät ja toimihenkilöt osoittivat erityistä aktiivisuutta ja laatua havainnoissaan, ja heidän panoksensa oli merkittävä kampanjan onnistumisen kannalta.

“Olemme erittäin tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin ja kiitämme kaikkia osallistuneita heidän panoksestaan sekä haluun vaikuttaa turvallisemman työympäristön kehittymiseen, kiitos aktiivisille työntekijöille!” kertoo toimitusjohtaja Pekka Pöllänen.

Kampanjan tulokset osoittavat, että ennakoiva toiminta on vakiintumassa osaksi organisaation arkea, ja se auttaa meitä parantamaan työympäristön turvallisuutta sekä tehokkuutta jatkuvasti.

Palkinnot jaettiin 24.9.2024 Adolf Lahden esihenkilöpäivien yhteydessä.