Henkilöstöuutisia

PEKKA PÖLLÄNEN ADOLF LAHTI YXPILAN TOIMITUSJOHTAJAKSI

Oy Adolf Lahti Yxpila Ab:n nykyinen toimitusjohtaja Joakim Laxåback siirtyy KWH Logistics liiketoimintaryhmän johtajaksi ja Oy Backman-Trummer Ab:n toimitusjohtajaksi 1.3.2021.  

Joakimin menestyksekästä työtä Adolf Lahden toimitusjohtajana, on valittu jatkamaan metsätalousinsinööri (AMK), Pekka Pöllänen.

Pekka Pöllänen on työskennellyt Adolf Lahdella vuodesta 2017. Hän on toiminut sekä myynti- että aluejohtajana vastaten Adolf Lahden myynnistä, markkinoinnista sekä operatiivisen toiminnan johtamisesta Etelä-Suomen alueella. Hänellä on myös laaja ja pitkä työhistoria UPM Kymmene Metsän palveluksessa puunhankinnan logistiikan eri tehtävissä, jossa hän toimi viimeksi resurssipäällikkönä. Pekka on ollut vahvasti mukana kasvumme rakentamisessa yhteistyössä muiden liiketoimintaryhmämme yritysten kanssa.

Pekka Pöllänen tulee siirtymään toimitusjohtajan tehtävään 1.3.2021. Uuden tehtävän myötä hänestä tulee myös KWH Logistics liiketoimintaryhmän johtoryhmän jäsen.

Rekrytointiprosessi Pekan nykyisten tehtävien seuraajan löytämiseksi tullaan aloittamaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja Pekka Pölläsen uudesta tehtävästä sekä Adolf Lahden toiminnasta antaa nykyinen toimitusjohtaja Joakim Laxåback, puh. +358 50 387 3303 tai joakim.laxaback@rauanheimo.com